maanantai 20. syyskuuta 2010

Saan huijaa, ku mua itkettää!

Eli emotivismiä! Onko joskus hyväksi antaa tunteille valta? Tai johtuuko kaikki ihmisten moraaliin liittyvät kysymykset jollain tavalla tunteisiin? Minun mielestäni ei. Ei kaikkea ihmisten moraaliin liittyvää voi ainakaan omasta mielestäni sysätä tunteiden piikkiin. Jos on  vaikka kylä, kylässä asuu kolme henkilöä, jokaisella heistä on laama. Kylän vanhin 96v Nambo on kasvattanut laamansa hyvin mutta tulee kuitenkin kuolemaan pian. Kylässä  on myös kaksi nuorempaa äijää: Humhum ja Laippa. Molemmilla heistä on laama. Kylä on surkea ja ei menesty hyvin sillä kaikki kolme kyläläistä yrittävät selvitä yksin. Kolmella laamalla kylä kuitenkin selviäisi mainiosti... Humhum ja Laippa aikovat siis tappaa Nambon! Onko sillä siis jotain tekemistä tunteiden kanssa että Humhum sekä Laippa hakkaavat Nambon hengiltä kaktuksilla? Kun ei ole kyse kateudesta vaan kylän selviämisestä? Eli moraalisesti väärää tekoa perustellaan alkukantaisella asialla kuten selviytymis vietillä. Emotivismin mukaan Nambon tappaminen olisi oikein jos Humhumin ja Laipan tunteiden mukaan se olisi täysin reilu teko. Pointti on siis siinä että jos tunteilee liikaa totuudentaju hämärtyy. Tunteet ilmaisevat pääasiassa ainoastaan omia näkemyksiä, eli henkilökohtaisia näkemyksiä asioista esille... Tunteet voivat voimistaa mielipiteitä vaikka mielipide olisi kaikkien muiden ihmisten mielestä väärä. >Eli kaikkea ihmisten tekemää ei voi väittää tunteiden aiheuttamaksi eikä kaikesta väärästä voi tehdä hyvää vollottamalla.

1 kommentti: